Lassi Komulaisen kotisivu
Nimeni olet jo lukenutkin tuosta otsikosta. Minä olen syntynyt yli 78 vuotta sitten, aloitin kouluni samana syksynä kun talvisota alkoi. Kouluuni Iisalmen raatihuoneen tontilla Kauppakadun varrella osui pommi, koulu tosin oli keskeytetty jo aikaisemmin. Sotaa paossa “ evakossa” perheemme oli noin 15 km päässä Iisalmesta isänisän veljen omistamassa mökissä. Isäni oli kuitenkin Iisalmessa väestönsuojelutehtävissä. Aika siellä olisi oman kertomuksen aihe, mutta siirrytään ajassa reilusti eteenpäin. Työelämään pääsin tutustumaan kevätkesällä 47 Peltosalmella Iisalmen Sahojen “ponttuulle” tukkien lajitteluun, jossa nuoruuden kesät menivät koulun ohessa. Yksi kesä meni myös Iisalmen kaupungin töissä muurarin apupoikana.Vakinaisen työpaikan sain Olvilta toukokuun 5 päivä 1951, jossa olin autonkuljettajana syyskuun loppuun 1997, josta alkaen olen ollut eläkeläisenä. Menneitten vuosien aikana on elämässä tapahtunut samoja asioita kuin kaikilla muillakin saman ikäisillä, avioliiton solmin vuonna 52 ja se jatkuu edelleen, lapsiakin on syntynyt viisi, jotka ovat jo aikuisia , ja lapsenlapsiakin on jo seitsemän